tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuu ja sekalaisia mietteitä

Joulukuu, nyt jo! Miten tämä vuosi onkaan hurahtanut näin! Ihan valehtelematta aivan käsittämätön vuosi ♥ Mutta koska vielä on joulukuu, ei fiilistellä sitä kaikkea vielä ;)

IMG_7773

Tällä hetkellä täällä ollaan jo "joululomalla", koululla ei nimittäin ole opetusta tällä hetkellä. Hyväksiluin neliviikkoisen työssäoppimisen ja nyt keskityn näyttötyöhön ja työvuorojen haalimiseen eri yksiköissä :) Jospa sitten ihan joulun alla jo lomailisikin!

Vähän "irtiottoja arjesta" tuli kuitenkin jo toissa viikolla otettua, kun pitkästä aikaa suuntasin Henry's Pubiin houkuttelevien keikkojen perässä ja nyt lauantaina tuli jo juhlittua pikkujouluja rakkaiden koulutyttöjen kanssa! Henkassa kävin katsomassa Timi Lexikonin (veti upeasti vaikka tekniikka temputteli!!) ja Anna Puun joista jälkimmäinen sai aikaan totaalisen hurahduksen ♥ En ole Annaa paljoa kuunnellut, vaikka biisit hyviä ovatkin. No kannatti lähteä siskon kanssa keikalle, huhupuheet upeasta live-esiintyjästä olivat täyttä totta ♥ Tän hetken soitetuimpia biisejä mun listalla onkin sittemmin ollut Venus ja Mars!

Kotiin on tullut hankkittua muutamia pieniä jouluisia juttuja, ja niitä olisi kiva näyttää kunhan saisin päivänvalon aikaan aikaiseksi tartuttua kameraan. Sellaisia pieniä yksityiskohtia, vielä kun en ole varma kuinka paljon haluan kotiamme täällä esitellä :)

IMG_7770

Kynsillekin on viimeaikoina päätynyt muutamat lakkaukset, joista yksistä jopa muistin kiireessä napata muutaman suttuisen kuvan :D

Mitäs teille muille kuuluu? :) Täyttyykö päivät salamyhkäisesti tekemisestä? Joko torkkuhuovat ja teemukit ovat lähes puhki? Täällä ainakin ilmoittautuu yksi joka saattaa moista jossain vaiheessa ihmetellä ;) Mutta tässäpä teille oli näitä sekalaisia mietteitä taas!

8 kommenttia:

  1. Upeat lakkaukset Jenniina! ♥ Ja ehdottomasti kodin pikku detailejä kehiin !:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ♥ Tykkäsin kyllä noista tosi paljon, oli kiva leimata pitkästä aikaa :) Hih, ehkäpä nyt voisin koittaa kotia vähän kuvata kun kuvauskalusto parani kertaheitolla todella paljon :D

      Poista
  2. Joulukotia vain esittelyyn! :)) tosi kauniit lakkaukset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Hih ehkä niistä muutamasta jutusta vois nyt räpsiäkin kuvat kun on parempi laite käytössä ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ ilmeisesti muutkin on sitä mieltä että simppeliys on usein tosi kaunista :)♥

      Poista
  4. Joulukuu on tosiaan mennyt vauhdilla! Mulla on vielä kaikki tontuntyötkin tekemättä, jaiks!

    Ja Anna Puun keikka! Miten toi on jäänyt multa väliin, hitsi! Oli varmasti mahtava kokemus :) TYkkään itsekin käydä henkassa keikoilla, kun pienessä paikassa on aina ihan omanlaisensa tunnelma.

    Rentouttavaa joululomaa! Kiva olisi nähdä millainen joulukoti sieltä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joululahjat on täälläkin vielä vaiheessa :D varmaan jo perinteen mukaan aika moni päätyy paketoiduksi vasta aattoaamuna :D lahjaideat sentään onneksi on vaikka toteutukset puuttuu! :)

      Anna Puu oli ihan mahtava ♥ Olisi kyllä itselläkin mennyt ohi jos sisko ei olisi sitä hoksannut :) tosi myöhään tuli tieto siitä keikasta esim. lehtiin missä näkyy Henkan keikat! Mutta keikkapaikkana se on kyllä mahtava ja ihana kun keikat alkaa jo klo 22!

      Töitä on tullut haalittua ihan kiitettävästi, mutta jospa huomenna saisin postausta aikaseksi, nyt olisi monta ideaa pitkästä aikaa!♥ Ihanaa joulunaikaa sinullekin♥

      Poista