keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Collegehousuinen tyttö

Abikevät. Vatsaan koskee, farkut ahdistavat. Olen aina reagoinut asioihin vatsallani, ja nytkin ajattelen että kyseessä on kai stressi. Onneksi kohta alkaa lukuloma, ja kotona voi vetää löysimmät collegehousut ja neuleet päälle. Se helpottaa oloa vähän. 

Tulee kesä. Mahaan koskee, shortsit ahdistavat. Jätän kahvinjuonnin lähes kokonaan, vatsa ei kestä sitä enää. Ennen join noin viisi kupillista kahvia päivässä, nyt otan silloin tällöin puoli kupillista. Olo ei edelleenkään ole kovin hyvä, oikeastaan päinvastoin. Jännitän koulujen alkua, olen menossa amiskaan. Mitä pukea päälle? Haluisin olla huoliteltu, mutta se alkaa olla vaikeampaa sitä mukaan kun kelit viilenevät. Ostan siistimpiä collegehousuja ja kiristelen hampaitani.

IMG_8078

Keväällä seinä nousee vastaan - miksi ihmeessä olen elänyt noiden kipujeni kanssa viimeisen vuoden? Olo alkaa olla niin kamala, että terveydenhoitajan käynnillä avaan viimein suuni - voitaisiinko tätä selvittää? Ruokailujen jälkeen istun luokassa kaksinkerroin ja välillä on pakko lähteä kävelemään. Kaveritkaan eivät enää jätä asiaa huomioimatta. Itsetunto on vajunut alas sitä mukaan kun vaatekaapin käyttöaste on lukittunut löysiin vaatteisiin. Teatterissa olo oli järkyttävän alipukeutunut, hävetti.

Käyn juttelemassa lääkärin kanssa, vatsaani kokeillaan ja minut määrätään varmuuden varalta verikokeisiin. Jännittää, en ole ikinä ennen käynyt. Toisaalta olen helpottunut että jotain ratkaisua nyt etsitään. Parin viikon päästä puhelin soi; verikokeissa oli kaikki hyvin, mistään järin vakavasta ei siis ole kyse. Sitten, minulle täysin puun takaa lyöden lääkäri sanoo maagiset kolme kirjainta: IBS. Ärtyneen suolen oireyhtymä on todenäköisin syy oireisiini. Hän tokaisee, että katso ruokavaliota netistä ja lopettaa sitten puhelun. Lähden töihin pää pyörällä.

IMG_9851

IBS tarkoittaa lyhyesti sitä, että tietyt hiilihydraattiketjut eivät pilkkoudu elimistössäni normaalisti ja aiheuttavat siksi turvotusta ja kipuja. Mietin mistä aloittaa, mitä jättää ruokavaliostani ensimmäisenä pois. Olen lähdössä kuukauden päästä kuudeksi viikoksi Britanniaan ja ja jännitän miten uusi ruokavalio onnistuu siellä. Ensimmäisenä jätän pois laktoosin ja sipulin ja huomaan, kuinka olo alkaa koheta. Ennen reissua ostan farkut, jotka ovat melko tiukat. Kun ensimmäistä kertaa pidän niitä useamman tunnin, fiilis on aivan sanoinkuvailematon!

IMG_1379blogi

Tuo kipujen täyttämä vuosi ihan oikeasti sai minut voimaan muutenkin pahoin. Koin, etten voinut olla se nainen joka olisin halunnut olla. Niinpä voitte vain kuvitella, miltä tuntui kun eilen vieras nainen kauppakeskuksessa kehaisi: "Sinulla on todella ihana tyyli" ♥ Nyt olen pukeutumistyyliltäni lähempänä sitä ihmistä joka haluan olla, kuin ikinä ennen. Hameet, mekot, tiukat farkut, asusteet... Nautin pukeutumisesta aivan mielettömän paljon. Toivon että ruokavaliolla saan pidettyä oireet jatkossakin aisoissa, vaikka huonommatkin vaiheet kuuluvat asiaan. En halua takaisin siihen tilanteeseen, jossa olin vielä puolitoista vuotta sitten. Minä nautin kauniista vaatteista ja siitä että saan itsekin pukeutua niihin :)

Tämän tekstin myötä haluisin haastaa meitä kaikkia - kehutaan, tuttuja ja tuntemattomia! Sillä voi olla ihan hurja positiivinen vaikutus, se voi pelastaa jonkun päivän tai joka tapauksessa ilahduttaa ♥ Onko joku tuntematon saanut teidät hymyilymään? :)

11 kommenttia:

  1. Ihana että saat pukeutua nyt niihin tiukkiinkin farkkuihin eikä vatsan kanssa ole enää pahoja ongelmia :) silloin tällöin tulee kyllä kehuttua tuntemattomienkin pukeutumista ja silloin tällöin saa myös itse jonkun kehun, siitä tulee kieltämättä hyvä fiilis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mahtavaa kun saa toteuttaa itseään :) Ja kehut, en usko että niitä voi liikaa jakaa, niitä on niin kiva itsekin saada, joten jatketaan samaa rataa! :) ❤

      Poista
  2. ♡ Tiedän millaista elämä on kipujen kanssa, kun olen kävellyt käsi kädessä suolistosairauden (Crohnin tauti)kanssa jo 12 vuotta ja noihin vuosiin kipua on mahtunut paljon.. Kaikista inhottavinta on just tuo epätietoisuus, että mistähän ne kivut johtuu, mutta hyvä että oot saanut apua ruokavaliosta! :) Hei oli ihana kun jaoit fiiliksiä tänne, nää on vaivoja mistä ei kovin herkkään tuu puhuttua♡ Kaiken sen kivun ja pullataikinaturvotusvaiheiden jälkeen sitä arvostaa niitä kivuttomia päiviä ja tyköistuvia vaatteita, jotka kappas vaan tuntuu hyvältä päällä! :D☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maria, tuli tästäkin kommentista ihan mieletön hymy kasvoille! ❤ Oon niin tyytyväinen että kirjoitin tämän, koska tuskin olen ainut jolla on moisia ongelmia ollut :) Olet ihan oikeassa siinä että sitten kun vointi on hyvä niin sitä todella arvostaa! Kun uusi ruokavalio alkoi tepsiä niin oli ihan sellainen olo kuin olisi syntynyt uudelleen :D Tsemppiä sullekin, toivottavasti hyviä päiviä ja hetkiä sais olla enemmän kuin huonoja!

      Poista
  3. Eniten ihmetyttää, että lääkäri ei IBS:N löytymisen jälkeen laittanut sinulle lähetettä ravitsemusterapeutille, jossa olisit voinut saada asiantuntijan tietoa liittyen uuteen ruokavalioonnja toteuttamisvinkkejä. Samalla tavalla kun selkäkipuinen saa lähetteen fyssarille. Onneksi olet saanut oireet kuriin ja voit nyt nauttia elämästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ihmettelin itsekin, olo oli kuin tyhjän päälle heitetyllä. IBS ei ollut tullut itsellä edes mieleen, sillä muutamalla tutullani on se todella ärhäkkänä / ovat joutuneet karsimaan ruoka-aineita todella paljon ja oireet ovat olleet paljon pahempia, tai näin ainakin mielsin. Onneksi yhdeltä heistä sitten sain jonkin verran tukea ja vinkkejä :) Edelleen törmään aika ajoin johonkin jota en enää voikaan syödä, mutta nyt tiedän jo paljon vaikka opettelu myös jatkuu edelleen. Vitamiinilisät olen ottanut käyttöön, sen verran paljon on aineksia kiellettyjen listalla.

      Poista
    2. Hyvä homma! Sitten kun tilanne on rauhoittunut pidemmän päälle, niin kannattaa alkaa testailemaan aiheuttvatko kaikki välttelemäsi ruoka-aineet oireita. Nuo suolistojutut saattaa muuttua ajoittain, yhtäkkiä vanha juttu ei sovikkaan ja joku ennen sopimaton sopiikin. Vaikka testaamisesta tulisi väliaikaisesti ikävää oloa, mutta yksi kerrallaan muutaman viikon ruoka-ainetta kokeilemalla saattaa löytyä juttuja, jotka sopiikin :) Näin saa lisättyä ruokavalioon monipuolisuutta. Nää asiat on kuitenkin tosi yksilöllisiä, joten ei tulisi verrata sitä, mitä muut pystyy syömään jne. :)

      Poista
  4. Mahtava kuulla että saat tälläytyä ja pukeutua nyt niin kuten haluat, muistan kun joskus puhuttiin siitä kuinka et pysty sitä tekemään. En voi edes kuvitella kuinka ärsyttävältä ja jopa ahdistavaltakin on saattanut tuntua kun ei ole saanut niin sanotusti toteuttaa itseään ja pukeutua siihen missä tuntuu hyvälle ja tehdä sitä mitä rakastaa eli tässä tapauksessa pukeutua.
    Musta on mahtavaa että joku tuntematon kehuu pukeutumistyyliä, mulle on tehty sama ja itsekin kehun jos nään tyylikkään naisen, vaikka siis kyseessä on tuntematon. Oon joskus lukenut jostain - varmaan Cosmosta - että ne vasta itse onkin tyylitaitureita, jotka uskaltaa kysyä tuntemattomalta, mistä jokin kivannäköinen vaate on tai kehua jonkin superkivaa lookia:)
    Oon tosi iloinen sun puolesta, voin jollain tasolla (en tietenkään tuntee samoin mutta u know) samaistua kun itse oon ihminen joka rakastaa täysin samaa kuin sinä, pukeutumista! :) Sä oot mahtava ja tyylikäs nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisesti tuntui ihan kamalalta pukeutua päivä toisensa jälkeen niihin lähes samoihin collegehousuihin ja muihin. Tuntui todella pahalta, kun eräs ystävä sanoi minulle (kun olin jälleen kerran collarit jalassa), että on se kumma kun ihmiset lakkaavat panostamasta parisuhteessa pukeutumiseen. Hän ei ollut tietoinen ongelmistani ja osui vahingossa todella kipeään kohtaan. Halusin tuolloinkin pukeutua eniten itseni vuoksi, mutta olisi ollut kiva laittautua myös muita varten ja saada kokea se itsevarmuus mikä tulee kun päällä on mieleiset vaatteet ja olo viimeistelty. Ja ehkä ihan vähän tehdä mies ylpeäksi ;) Siksi nautin nyt todella paljon ja oma tyyli on ollut jatkuvassa muutoksessa :) Kiitos sun kauniista sanoistasi ❤

      Poista
  5. Tosi karua ettei kipuiluun saatu apua D: Hirveää! Mut onneks nyt on asiat reilassa.

    En oo ennen sun blogiin eksyny mut ihastuin <3 Sait uuden lukijan ja toi sun banneri on ihan supersöpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, täytyy tunnustaa että alkuun menin kipujen kanssa sillä tyypillisellä suomalaisella asenteella että pikkujuttujen takia ei lääkäriin mennä :'D että voi ihminen olla hölmö itselleen :) Onneks asiat tosiaan kuitenkin selkesi! Tosi kiva hei kuulla kuulla että tykkäät, tervetuloa seuraamaan ❤

      Poista